On niin kamala ikävä sinua. Miksen enää ole olemassa sinulle? Tai siis... Oltiin parhaita ystäviä yhdeksän vuotta. Et sinä tätä koskaan tule lukemaan, mutta kuitenkin. Tietäisitpä miten satutit - ja satutat - minua unohtamalla. Olit minulle tärkeä. Luulin että minäkin olin sinulle.

Mikset enää ole täällä, nyt kun tarvitsisin ystävää kaikkein eniten?
Ei minulla nykyään ketään muutakaan ole. On kavereita, ei ystäviä; ei uskottuja, ei sellaisia joiden kanssa voi vaan olla ja puhua kaikesta, ja tietää että toinen ymmärtää ja kuuntelee.
Nyt tosin epäilen kuuntelitko sinäkään. Silti ikävöin sinua.


Aika muuttaa, aika erottaa.


-Gimli